Merja

Kuka?

Merja Toppi syntyi Kuopion yliopistollisessa keskussairaassa 8.4.1972 ja kuljetettiin sieltä taksilla Kiuruvedelle, Luupujoen kylällä sijaitsevaan maalaistaloon ihmeteltäväksi.

1970-luku oli mainiota aikaa ilmaantua Ylä-Savoon. Ilmassa leijui viattomuus ja toivo vielä paremmasta, vaikka kaikki yli 40-vuotiaat tiesivätkin, että ennen asiat olivat kaikista parhaiten. Kiuruvedellä, joka oli voimissaan oleva maitopitäjä, asui yli 12 000 asukasta. Heistä jokainen tunsi jonkun, jolla oli lehmiä. Kaikki halusivat olla kiuruvetisiä, sillä siellä oli kaikkea. Alko. Meijeri, josta maanviljelijöiden lapset saivat jäätelöä. Kiurun laukku ja kenkä, josta sai hyvää palvelua. Ja peruskoulu, josta sai rupia sieluun.

Puhelimeen vastattiin maalaistalon nimellä eikä koskaan tiennyt etukäteen, kuka harmaan lankapuhelimen pirinän saikaan aikaan. Tietämättömyys tulevaisuudesta päättyi Merjan osalta vasta vuosia ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen. Ensin piti elää välitilaa, siivota työkseen, opiskella ranskaa kansanopistossa ja siivota vielä vähän lisää. Sitten valaistua, lähteä Turkuun, päätyä opiskelemaan viittomakielen tulkiksi, käydä kolme vuotta koulua ja 23 vuotta töissä. Suurimman osan työvuosistaan Merja kulutti Jyväskylässä, josta tuli rakas tai ainakin hyvin tuttu kaupunki.

Ennen työvuosirupeaman täyttymistä oli kuitenkin tapahtunut jo jotain muuta. Merja julkaisi vuonna 2010 savolaisia murrerunoja, teki saman tempun vuotta myöhemmin ja yltyi jopa äänikirjan tekoon. Esiintymässäkin hän sai käydä ja tavata monia ihania ihmisiä, jotka olivat viihtyneet tekstien kanssa. Merja oli vaikuttunut. Jotkut oikeasti halusivat lukea hänen tuotoksiaan ja jotkut (mahdollisesti sadomasokistisuuteen taipuvaiset) jopa katsella hänen esiintymistään! Rauta oli kuumaa ja siinä kohtaa oli tietenkin loogista pistää kirjoittaminen tauolle.

Meni useampi vuosi ennen kuin mieli paloi uudestaan kirjallisten aikaansaannosten ääreen. Ensin Merja teki tuttavuutta proosaan ja muihin jännittäviin kirjallisuuden genreihin avoimen yliopiston opinnoissa. Se oli vasta alkua. Aineopintoihin sukellettuaan Merja villiintyi hakemaan Ahlmanin säätiön Oriveden opistoon, kirjoittajalinjalle.

Lukuvuodesta tuli antoisampi kuin nainen osasi odottaa. Haave romaanikäsikirjoituksen tekemisestä toteutui ja tuntui, että nyt on työkalupakissa vehkeitä tehdä kaikenlaista ja halua kirjoittamiseen tursusi jokaisesta kehon kolosta. Opintojen keväällä jopa runoaortta alkoi taas lepattaa ja vieläpä niin voimalla, että Merja osallistui Tampereella Poetry Slamin osakilpailuun. ”Hoppee ei oo häppee!” Merja totesi, vaikka kukaan ei häneltä kysynytkään.

Aineopintojen loppuun saattamisen ohella Merja nauttii nyt kirjoittamisesta ja nakkelee koukkuja kirjallisuuden rantakaislikoihin. Entiseen elämään ei ole enää paluuta, hän hokee itselleen iltaisin ja näkee märkiä unia tapaamisista kustannustoimittajien kanssa.